Yksinäisyyden monet kasvot -seminaari

Yksinäisyys on aikamme laajeneva haaste. Yksin asuvien ihmisten määrä kasvaa muun muassa kaupungistumisen, perherakenteen muutoksen ja eliniän pidentymisen johdosta. Yksin asuminen ei vielä sinänsä merkitse yksinäisyyden kokemista. Yksinäisyyden riski kuitenkin kasvaa. Kun aineellinen elintaso on kohonnut eikä sen lisäys enää kasvata onnellisuutta, sosiaaliset suhteet ja kuuluminen yhteisöihin ovat yhä tärkeämpiä hyvän elämän edellytyksiä. Yksinäisyyden kokeminen saattaa [...]

MoniNaisten Talolla avoimien ovien päivä

Tervetuloa MoniNaisten Talolle (Kinaporinkatu 2 C) avointen ovien päivään keskiviikkona 5.5.2010. Ovet auki koko päivän kello 9-16. Tule tutustumaan talon toimintaan, ihmisiin ja mahdollisuuksiin. Luvassa paljon erikoista ohjelmaa ja pienimuotoiset myyjäiset.

Väliraportti 2009 valmistunut

OVI-hankkeen vuotta 2009 käsittelevä väliraportti on valmistunut. Väliraportin liitteenä on myös Sosiaalikehityksen laatiman arviointikatsaus ajalta 1.8.-31.12.2009. Väliraportti 2009 (pdf-tiedosto)

Muutama paikka vapaana Mielenterveyden Ensiapu 1 -koulutukseen

Kiinnostaako oman ja läheisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja mielenterveysosaamisen vahvistaminen? OVI-hankkeen maahanmuuttajataustaisille ihmisille suunnatussa Mielenterveyden Ensiapu 1 -koulutuksessa on vielä tilaa. Yhteensä 14 tuntia kestävä koulutus pidetään Pasilassa 3.-4.5.2010 (klo 9-16.30). Koulutus on osallistujille ilmainen ja se pidetään suomeksi. Ilmoittautumiset 29.4. mennessä ja lisätietoa: Projektityöntekijä Farzaneh Hatami Landi 050 303 1515 tai farzaneh.hatamilandi (at) mielenterveysseura.fi. [...]

Vuorovaikutus & Harmonia festivaali 17.-22.5.2010

Maanantai 17.5. klo 10 Entressen kirjasto, sininen huone, Siltakatu 11, ESPOO Nukketeatteria lapsilta lapsille. Kirjasta ”Kalila ja Dimna” Tiistai 18.5. klo 18 Sellon kirjasto, Akseli-sali, 2.kerros Leppävaarankatu 9, ESPOO Fil.lis. Kaj Öhrnberg: luento ”Miksi Edward Saidin kirja orientalismista on edelleen ajankohtainen?” 17.-22.5. Sellon kirjasto, Leppävaarankatu 9, ESPOO Sarjakuvanäyttely: Ali Farzat, Aino Sutinen ja espoolaisten lasten [...]

Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan –projektin tulosten julkaisutilaisuus

Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan –projektin tulosten julkaisutilaisuus pidetään maanantaina 24.5.2010 klo 13-15 Sosiaalipedagogiikan säätiön tiloissa osoitteessa Hämeentie 31 A 6.krs, 00500 Helsinki Tilaisuudessa julkaistaan: 1. Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan –projektin arviointitutkimus Raportissa arvioidaan kulttuurisensitiivisen avokuntoutusmenetelmän kehittämistä ongelmapelaajille ja heidän läheisilleen. Tekijä on sosiaalityön professori ja tutkija Kari Huotari. 2. Kulttuurisensitiivinen käsikirja työntekijöille 2010 Käsikirja on suunnattu sosiaali- ja [...]

Hygienipassikurssi

Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo järjestää hygieniapassikurssin, johon kuuluu hygieniaosaamistentti. Tentin hyväksytysti suorittaneet saavat Valviran myöntämän hygieniapassin. Kurssi on maahanmuuttajayhdistysten jäsenille ilmainen ja kurssille mahtuu 15 ensin ilmoittautunutta. Kurssi järjestetään kesäkuun alussa myöhemmin ilmoitettavana päivänä Yhdistyksen varainhankintaan kuuluu usein elintarvikkeiden myyntiä tapahtumissa. Elintarvikelainsäädäntö asettaa kuitenkin tarkkoja määräyksiä sille, kuka ja miten elintarvikkeita käsitellään. Koulutuksen tavoitteena on antaa [...]

Leiriohjaajakurssi 18-30 -vuotiaille maahanmuuttajanuorille

Suomen Nuorisoyhteistyö -Allianssi ry, Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo, Leirikesä ry, Radio Warsan ja Humanistinen ammattikorkeakoulu järjestävät 18-30-vuotiallle ilmaisen leiriohjaajakoulutuksen (14.-16.5.), jossa saat leiriohjaajan tiedot ja taidot: lasten ja nuorten kanssa toimimisesta erilaisten ryhmien kanssa toimimisesta peleistä ja leikeistä leiriohjelman suunnittelusta turvallisuudesta ja ensiavusta Kurssi sisältää: suomenkielisen opetuksen, majoituksen, ruokailut ja kuljetukset Helsinki-Kiljava-Helsinki. Saat todistuksen osallistumisestasi ja jokaiselle koulutukseen osallistuvalle järjestetään harjoittelupaikka [...]

Monikulttuurisia ryhmiä Kontulan palvelukeskuksessa

Kontulan palvelukeskuksen monikulttuuristen ryhmät kokoontuvat seuraavasti: Maanantaisin klo 12-14 ryhmä iäkkäille afganistanilaisille naisille. Tiistaisin (18.5. alkaen) klo 10-11.30 ryhmä iäkkäille inkerinsuomalaisille ja venäjää puhuville Keskiviikkoisin klo 12-14 Monikulttuurinen keskiviikko: klo 12-13 ohjattu kuntosali, klo 13-14 kahvia, teetä ja keskustelua Torstaisin klo 12.30-14.30 Iäkkäiden somalialaisten naisten ryhmä Kaikki edellä mainittu ryhmätoiminta on tarkoitettu helsinkiläisille eläkeläisille ja [...]

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi -projektin ryhmät

Miessakit ry:n Vieraasta veljeksi -projektin ryhmät kokoontuvat seuraavanlaisesti: Maanantaiseniorit Malmilla 10-13 maanantaisin Malmin virkistyskeskus, Latokartanontie 9, Malmi (lisätietoja) Satakielet Vantaan Silkinportissa 15-17 tiistaisin Tikkurilantie 44 F, 2 kerros käynti sisäpihan kautta (lisätietoja) Viikonloppusomalit SEMO ry:n tiloissa Meri-Rastilassa (Meri-Rastilantie 6) perjantaina 19-21 ja lauantaina 19-21 (lisätietoja) Toimintaan kaivataan tällä hetkellä lisää syntysuomalaisia miehiä.

Seuraava sivu »

  • Info

    OVI vahvistaa maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä ja mielenterveysosaamista koulutuksin ja aineistoin sekä verkostotyöllä. Kumppaneina toimivat Berde, Faro, Irakin Työllistämisyhdistys, Monika-Naiset liitto ja Suomen Somaliliitto.

    Suomen Mielenterveysseuran logo