Ota osaa kyselyyn – Miten voimme ehkäistä nuorten itsemurhia?

Viimeisin tilasto itsemurhista vuodelta 2008 kertoo 41 alle 20-vuotiaan kuolleen oman käden kautta samana vuonna. Toivomme sinun ottavan kantaa kyselymme kautta siihen, miten voimme ehkäistä muorten itsetuhoisuutta ja itsemurhia. Teemme saamistamme vastauksista yhteenvedon, joka julkaistaan syksyllä 10.9. kansainvälisenä itsemurhien ehkäisypäivänä. Käytämme tietoja myös tukimuotojen kehittämisessä. Siirry kyselyyn

Monika-Naiset liiton tukihenkilökoulutus vapaaehtoisille

Monika-Naiset liitto järjestää tukihenkilökoulutus vapaaehtoisille maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden auttamistyöhön. Koulutukseen ovat tervetulleita naiset, joilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus ja/tai alan työkokemusta. Tukihenkilöiksi koulutettavilla henkilöillä voi olla myös muu soveltuva koulutus. Koulutukseen toivotaan mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaisia työttömiä tai työttömyysuhanalaisia naisia. Koulutus antaa osallistujille monipuolisen asiantuntemuksen väkivallan vastaisesta työstä. Koulutetut vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä sekä apuna asioinnissa [...]

Mikä on lasten kasvatuksessa tärkeintä? -paneelikeskustelu

Mikä on lasten kasvatuksessa tärkeintä? Millaisia asioita vanhemmat voivat odottaa lapsiltaan? Mitä voi tehdä, kun lapsi tekee jotain väärää tai kiellettyä? Tiistaina 1.6. vietetään kansainvälistä lastensuojelun päivää. Tule kuulemaan ja keskustelemaan lasten kasvatuksesta kello 16.30–19.30 Pasilan kirjastoon (sisäänkäynti Kellosilta 9). Ohjelmassa: Asiantuntija-alustuksia Marjo von Dijken / Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mina Zandkarimi / Väestöliitto, VEPA-hanke Paneelikeskustelu, johon [...]

Uutiskirje 4/2010

OVI-hankkeen uutiskirje 4/2010 on nyt luettavissa. Uutiskirjeeseen kootaan hankkeen ajankohtaisia kuulumisia, kumppaniyhdistysten uutisia ja tiedotteita sekä tietoa erilaisista koulutuksista, seminaareista, tilaisuuksista, julkaisuista ja toiminnasta.

Hyvinvointitreenit® -kurssi somalialaisille äideille

Hyvinvointitreenit somalialaisille äideille on Helsingin työväenopiston kurssi, joka toteutetaan yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran kanssa. Kurssilla liikutaan, ulkoillaan, nautitaan kulttuurielämyksistä, tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin ja elämään, valmistetaan terveellistä ja hyvää ruokaa, opitaan rentoutumaan. Kurssilla tutustuu uusiin ihmisiin ja se lisää jaksamista. Kurssille ilmoittaudutaan 26.8 kello 10 -11 STOA:ssa pidettävässä infotilaisuudessa. Kurssi alkaa 15.9.2010 ja kokoontuu keskiviikkoisin kello 10.00 -12.15 [...]

Etsitään ohjaajia päiväleiritoimintaan!

African Civil Society in Finland ry etsii ohjaajia kesällä alkavaan leikkipuistotoimintaan. Leirit ovat suunnattu ala-asteikäisille lapsille. Leirit kestävät 1-2 viikkoa, ohjaajat opettavat 3-6 tuntia päivässä. Ohjaajilta toivotaan monikulttuurisuustaustaa, kokemusta lasten parissa työskentelystä ja suomen kielen taitoa. Ohjaajille maksetaan tuntipalkkaa. Kurssien sisällön voi ohjaaja itse suunnitella, ohjelmistossa voi olla taidelajeja, askartelua tai vaikkapa kokkausta. Mitä sinä [...]

Rahoituksen hakeminen kotouttamis-, pakolais- ja paluuhankkeisiin

Sisäasiainministeriö järjestää EU:n SOLID-rahastoista hakukoulutusta touko-kesäkuussa 2010 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Koulutuksissa opastetaan rahoituksen hakemiseen kotouttamis-, pakolais- ja paluurahastoista. Tilaisuuksissa käydään konkreettisesti läpi hakemuksen täyttämiseen ja budjetin laatimiseen liittyviä asioita. Koulutukset ovat kaikille avoimia, koko päivän kestäviä tilaisuuksia. Koulutuspäivän aikana tarjotaan kahvit ja lounas. Matkakustannuksia ei korvata. Koulutuksia järjestetään seuraavasti: Helsinki 26.5.2010 klo 9.30–16.00, Marina Congress [...]


  • Info

    OVI vahvistaa maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä ja mielenterveysosaamista koulutuksin ja aineistoin sekä verkostotyöllä. Kumppaneina toimivat Berde, Faro, Irakin Työllistämisyhdistys, Monika-Naiset liitto ja Suomen Somaliliitto.

    Suomen Mielenterveysseuran logo