Uutiskirje 9/2011
Vuoden yhdeksäs ja samalla OVI-hankkeen viimeinen uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeeseen on koottu hankkeen ajankohtaisia kuulumisia, kumppaniyhdistysten uutisia ja tiedotteita sekä tietoa erilaisista koulutuksista, seminaareista, tilaisuuksista, julkaisuista ja toiminnasta. Uutiskirje 9/2011 (pdf) Aikaisemmat uutiskirjeet
Yhteinen itsenäisyys – Monikulttuurinen Suomen itsenäisyyspäiväjuhla
Monika-Naiset liitto, Moniheli, Suomen Pakolaisapu, Suomen Punainen Risti, Kanava Nuoriso ry ja Suomi-Somalia Seura ry järjestävät yhdessä Monikulttuurisen Suomen itsenäisyyspäiväjuhlan tiistaina 6.12. klo 13−17 Kulttuurikeskus Caisassa. Ohjelmassa yllätysvieraita, arvovaltaisia juhlapuheenvuoroja, upeita esityksiä ja yhteinen päivällinen. Ruoka koostuu kolmesta eri etnisen keittiön luomuksista. Tapahtumaan on vapaa pääsy! Tutustu tapahtuman ohjelmaan Facebookissa.
Väkivallattoman päivän iltatilaisuus
African Care ry järjestää väkivallattoman päivän iltatilaisuuden perjantaina 25.11.2011 klo 18 alkaen Hero:n tiloissa Kaisaniemessä (Vilhonkatu 4). 25. marraskuuta vietetään YK:n Kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. African Care ry on työskennellyt pitkäjänteisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja mm. kunniaväkivaltaan, sekä naisten ja tyttöjen ympärileikkaukseen liittyvän tiedon lisäämiseksi. Iltatilaisuuden teemoja: naisten kokema väkivalta kunniaväkivalta Suomessa pakkoavioliitto henkinen väkivalta, painostus [...]
Uutiskirje 8/2011
Vuoden kahdeksas OVI-hankkeen uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeeseen on koottu hankkeen ajankohtaisia kuulumisia, kumppaniyhdistysten uutisia ja tiedotteita sekä tietoa erilaisista koulutuksista, seminaareista, tilaisuuksista, julkaisuista ja toiminnasta. Uutiskirje 8/2011 (pdf) Aikaisemmat uutiskirjeet
Ulkoisen arvioinnin loppuraportti luettavissa
Sosiaalikehitys Oy on toteuttanut vuosina 2008-2011 ulkoisen arvioinnin OVI-hankkeesta. Viimeinen raportti on sekä arvio hankkeen toteumisesta ja tuloksista ajanjaksolla 1-8/2011 että yhteenvetomainen loppuarviointi, jossa luodaan tiivistetysti kokonaiskatsaus OVI-hankkeen toimintaan ja tavoitteiden toteutumiseen. Raportissa esitellään kunkin osa-alueen tavoitteet, toteuma ja arvio vuoden 2011 alusta sekä lopuksi kokonaisarvio käynnistymisvaiheesta syksyyn 2011 asti. Raportissa tuodaan esille ensin hankkeen [...]
Yhteistyössä on potkua – Seminaari vapaaehtoistoiminnasta Helsingissä
Aika: Keskiviikko 9.11.2011 klo 13.30–18.00 Paikka: Eurooppa-sali, Malminkatu 16, Helsinki Seminaarissa pohditaan miten vapaaehtoistoiminnan käsite ymmärretään eri kulttuureissa miksi toimia vapaaehtoisena miksi vapaaehtoistoimintaa rahoitetaan ja mitä tarkoittaa toimia vapaaehtoisena monikulttuurisessa Suomessa Seminaarin teema vapaaehtoistoiminta on erityisen ajankohtainen, sillä vuosi 2011 on virallisesti Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi. Iltapäivän aikana tarkastellaan myös miten vapaaehtoistoiminnan merkitys ja arvostus on [...]
MoniNaisten Talo -hankkeen päätösseminaari
MoniNaisten Talo -hankkeen päätösseminaari järjestetään keskiviikkona 16.11.2011 klo 9:00-15:00 Kuntatalolla (Toinen Linja 14, Helsinki). Päätösseminaarissa puheenvuoron saavat eri sektoreiden edustajat aina päättäjätasolta itse toiminnan kohderyhmään, maahanmuuttajanaisiin. Puhujat mm. tarkastelevat, kuinka moniammatillinen yhteistyö tukee kotouttamispalveluita ja toisaalta tuo haasteita kotouttamispolitiikkaan. Lisäksi pohditaan, mikä on haavoittuvassa asemassa olevien naisten tukemisen sekä yksilölllinen, että yhteiskunnallinen, vaikutus. Maahanmuuttajanaisten matalan kynnyksen sosiaalinen toiminta- ja kohtaamispaikka [...]
Somalialaiset iltamat 18.10.2011
Mikä on dhaanton rytmi? Millainen on se kuuluisa somalialainen sambuusa? Entä kuinka Somaliassa on mahdollista toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita? Suomen Somalia-verkosto järjestää viihdyttävän ohjelmallisen illan nyt toista kertaa. Somalialaiset iltamat järjestetään tiistaina 18.10.2011 klo 18.30-22 Käpylän työväentalolla (Vipusentie 19, Helsinki). Juhlan pääpuhuja on kehitysministeri Heidi Hautala. Illan juontajana on vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed. Musiikista vastaa somalialainen Love and Peace -bändi, lisäksi [...]
Uutiskirje 7/2011
Vuoden seitsemäs OVI-hankkeen uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeeseen on koottu hankkeen ajankohtaisia kuulumisia, kumppaniyhdistysten uutisia ja tiedotteita sekä tietoa erilaisista koulutuksista, seminaareista, tilaisuuksista, julkaisuista ja toiminnasta. Uutiskirje 7/2011 (pdf-tiedosto, 559kt) Vuoden 2011 julkaisuaikataulu ja materiaalien toimittamispäivät
Uutiskirje 6/2011
Vuoden kuudes OVI-hankkeen uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeeseen on koottu hankkeen ajankohtaisia kuulumisia, kumppaniyhdistysten uutisia ja tiedotteita sekä tietoa erilaisista koulutuksista, seminaareista, tilaisuuksista, julkaisuista ja toiminnasta. Uutiskirje 6/2011 (pdf, 891kt) Vuoden 2011 julkaisuaikataulu ja materiaalien toimittamispäivät
Seuraava sivu »
